Lähti tuossa pari viikkoa sitten studio/treenikämppä ja levy-yhtiö alta samalla kertaa. Lisäksi huomasimme, ettemme osaa enää juurikaan soittaa... Onneksi kolme kivenkovaa rokkia on saatu jo tallennettua ja lisääkin löytyy vaikka millä mitalla. Eli viivästystä pukkaa, mutta rokki jatkuu ja syksyllä/talvella uutta matskua saa kuulla.
Ensimmäisten 5 - 7 biisin osalta on edetty jo laulantavaiheeseen. Tulevan levyn työnimenä kulkee "Inhimillinen tekijä" viitaten sekä levyn soitantaan ja soundeihin että tekstitysten aihemaailmaan. On alkanut nimittäin jo kauan sitten ihan jonkinverran riesoa lohikäärmesanoitukset ja iskelmähevimusisointi.
Voi hyvä Sylvi. Ollaan menossa huomenna äänittelemään pitkästä aikaa muutamaa kappaletta. Työstön alla on muun muassa syksyn viimeisillä keikoilla kuultu Miesyksinhuoltaja, joka herätti laajamittaista tasa-arvokeskustelua Helsingin keikan jälkeen (Martille tiedoksi, että nyt on sanoja hieman muuteltu). Kaikenlaisia biisejä on taas tullut väkerrettyä oikein pieteetillä, mutta kuten aina ennenkin, parhaiksi lauluiksi ovat osoittautuneet ne, jotka on survaistu vasemmalla kädellä. Tästä lähtien ohjesääntönä olkoonkin (päinvastoin kuin useimmilla biisintekijöillä): "Mitä huonommalta biisi kuulostaa akustisella kitaralla säestettynä riisuttuna versiona, sitä parempi se on."
Teoston tilastojen mukaan Tupakki piiloon! oli kevään soitetuin Monovisio-kappale kaupallisissa radioissa ollen lähes päivittäisessä rotaatiossa.
...voit lukea tuolta vasemman alalaidan keikkaosiosta päätalontarkan mutta tyyliltään enempi artosalmismaisen lakonisen kuvauksen jokaisesta monojen keikasta.